Johanna Sumuvuori :: Blog

joulukuu 10, 2008

Ongelma nimeltä Lex Nokia

Filed under: Politiikka — Johanna Sumuvuori @ 7:40 pm

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä olen tänä syksynä käyttänyt paljon aikaa niin kutsutun Lex Nokian eli sähköisen viestinnän tietosuojalain pohtimiseen. 

Yrityssalaisuuksien vuotaminen on todellinen ongelma, mutta Lex Nokia on ylimitoitettu keino asian ratkaisemiseksi. 

Olen suhtautunut ”urkintalakiin” kriittisesti alusta saakka. Oikeustajuni ei yksinkertaisesti pysty sulattamaan ajatusta, että yrityssalaisuuksien vuotamisen nimissä lähdettäisiin laajasti kaventamaan yksityisyyden suojaa ja kirjesalaisuutta.

Nykymuodossaan hallituksen esitys ei koske pelkästään yrityksiä ja yrityssalaisuuksien vuotamista, vaan myös muita mahdollisia yhteisötilaajia ja tietoverkkojen väärinkäytöksiä. Yhteisötilaaja voi olla esimerkiksi taloyhtiö, kirjasto, oppilaitos tai mikä tahansa organisaatio. 

En pidä lakia tarkoituksenmukaisena, koska en usko, että tunnistetietojen avulla pystyttäisiin selvittämään yrityssalaisuuksien vuotamista. Esimerkiksi Vaasan yliopiston professori Asko Lehtonen on todennut Helsingin Sanomissa (25.11.): 

”Pelkillä liikennetiedoilla eli sillä, että joku on lähettänyt jotain ulkopuoliselle, ei ole mitään rikosoikeudellista näyttöarvoa. Eihän pelkkä liikennetieto siitä, että joku on mennyt ravintolaan autolla synnytä olettamusta syyllistymisestä rattijuopumukseen.”

En myöskään usko, että kukaan järkevä ihminen lähtisi vuotamaan yrityssalaisuuksia työsähköpostistaan, kun maailma on täynnä hotmaileja ja muita yksityisessä käytössä olevia sähköpostiohjelmia. 

En voi hyväksyä lakiesitystä nykymuodossaan. Laki tulisi vähintään rajata niin, että se koskisi vain yrityssalaisuuksien vuotamista. Siihen se alun perin säädettiinkin. Kerroin asiasta tänään myös Vihreälle Langalle.

Advertisements

14 kommenttia »

  1. Congrats on your blog:)

    green bloggers should stick together;)

    snowy greetings from Luxembourg.

    Philippe.

    kommentti Kirjoittanut Philippe — joulukuu 10, 2008 @ 8:18 pm | Vastaus

  2. Hyvä Johanna!

    Olen ollut myös työpaikassa, jossa sihteeri sovitusti luki sähköpostiani, myyntiä kun tehtiin, mutta se oli selvä juttu. Minusta olisi huolestuttavaa että lailla säädettäisiin työnantajan eduksi tällaisia asioita koskemaan yleisesti kaikkia, kun hyvässä työntekijä-työnanatajasuhteessa voidaan käytännön asioiden sujuminen varmistaa muutenkin. Huonossa työsuhteessa taas väärinkäytöksien riski on joka tapauksessa todellinen eikä sitä voi millään sähköisellä kyttäämisellä ehkäistä.

    Periaatetasolla minua häiritsee eniten, että lain voimalla annettaisiin yksityiselle taholle oikeus valvoa ihmisiä tiukemmin kuin mihin poliisilla on oikeus. Vähän kuin myöntäisi baarin portsarille käsiaseen järjestyshäiriöiden ehkäisemiseksi.

    Käytännössä pelottaa paljon enemmän yhteistötilaajien valvontamahdollisuus, joka palauttaa ”sentraalisantrat”, entisaikaan kaikesta perillä olleet puhelunvälittäjät.

    Käytännössä laki ei ehkäise todellisia rikoksia, koska fiksun ihmisen on sitä helppoa kiertää. Mutta se voi luoda melkoisen määrän uusia kansalaisoikeuksien loukkauksia.

    Toivottavasti tämä epävihreä lakihanke voitaisiin pikimmiten palauttaa uusiomateriaaliksi, hyvin hienoksi hakattuna.

    kommentti Kirjoittanut Mari Saario — joulukuu 11, 2008 @ 8:21 am | Vastaus

  3. Kiitos viestistäsi Johanna! Hienoa nähdä, että LiV-valiokunnassa on valveutuneita ihmisiä päättämässä teknisistä asioista.
    Omalla kohdalla laki tosiaan tulisi rankalla kädellä rajoittamaan oikeuttani anonyymiin viestintään. Asun opiskelija-asuntoyhtiön vuokrakämpässä, johon kuuluu verkkoyhteys vakiona. Lisäksi noin 90% kaikesta lähettämästäni ja vastaanottamastani sähköpostista kulkeen yliopistoni sähköpostin kautta. Tämän vaihtaminen ns. kolmannen osapuolen sähköpostiin on jo opintojeni vuoksi lähes mahdotonta.
    Lain voimaantullessa *kaikkea* netissä tapahtuvaa liikennöintiäni voitaisiin siis seurata ainakin kahdelta eri kantilta. Taloyhtiöni voisi tarkkailla kotona tapahtuvaa netin käyttöä, ja yliopisto omalla tahollaan.
    Tietysti ymmärrän, että tarkempaa seurantaan tarvitaan epäilys väärinkäytöstä, mutta käsittääkseni nykyisessä ehdotustekstissä tällaiset väärinkäytöt on niin laveasti muotoiltu, että lähes mistä tahansa voidaan nostaa perusteltu epäilys. Toisekseen kyseessä on periaattellinen pulma. En halua, että vuokraisäntäni tai yliopistoni professori lukee tavallistakaan postiani tai seuraa minua kaupunkini kaupoissa. Miksi minun pitäsi siis antaa heille vastaavat valtuudet sähköisessä maailmassa?

    kommentti Kirjoittanut Jussi Purontakanen — joulukuu 11, 2008 @ 10:41 am | Vastaus

  4. Kolmannen osapuolen sähköposti (Hotmail, jne) ei välttämättä auttaisi, koska lakiehdotus koskee *kaikkea liikennettä* eikä ole rajattu sähköpostiin. Eli jos nyt käyt vaikkapa masennuksesta tai mielenterveyttä käsittelevällä sivulla, voisivat lain tarkoittamat tunnistetiedot (HTTP)* hyvinkin sisältää sivun osoitteen. Ja jo se, että on hyväksyttävä tapa tehdä tarkkailua ja valvontaa, tekee tämän mahdollistavat rakenteet hyväksyttäviksi, jolloin niitä on myös hyvin helppo väärinkäyttää.

    Soittaisivat poliisille, jos jotain epäilevät. Luulen Kissalan poikien tarvittaessa osaavan olla vaivihkaisia.

    *) Pakollinen www-proxy saattaisi mahdollistaa tämän, koska tällöin protokolla tunnistuisi ns. automaattisesti. Ilman automaattista protokollatunnistusta voisi vielä yrittää argumentoida, ettei IP- tai TCP-paketin sisään saisi kurkistaa.

    kommentti Kirjoittanut XX — joulukuu 11, 2008 @ 4:26 pm | Vastaus

  5. Kiitos Johanna!

    Olen henk.koht ollut jo vaihtamassa asuin maata näiden järjettömien hyysäys/valvonta/holhous-yhteiskunta ministerien kanssa.En pysty käsittämään,että teillä siellä eduskunnassa ks.tietoliikenne asioita hoitavat ihmiset, jotka eivät ymmärrä niistä yhtään mitään,-perustan ajatukseni lausunnoille joita Ministeri Linden on lausunut.Onneksi sinä olet asioista perillä ja toivonkin,että puolustat mielipidettäsi loppuun saakka,kuten sanottua,tämä on tie helvettiin jos yritykset määräävät siitä poljetaanko ihmisten perus oikeuksia.

    kommentti Kirjoittanut Juice — joulukuu 11, 2008 @ 8:03 pm | Vastaus

  6. Vähälle huomiolle lakiehdotuksessa on jäänyt
    tunnistetietojen käsittelyn salliminen
    tilastollisten analyysien tekoon, ilman
    juuri mitään rajoituksia (ei edellytetä
    epäilyä yrityssalaisuuden vuotamisesta tms.) Jos
    oikein ymmärrän pykälät, tämä voi olla
    paljon merkityksellisempi ja orwellilaisempi
    asia kuin yrityssalaisuuden vuotamispykälät.

    Tähän asti tunnistetietojen käyttö on ollut rajattua
    hyvin harvoihin käyttötarkoituksiin, mm. maksullisten
    palveluiden maksamatta käyttämisen selvittäminen,
    ja teknisten ongelmien ratkaisuun. Nyt ehdotettu
    lakimuutos sallisi tilastollisten analyysien teon ilman
    tarkoituksen rajaamista (tai tulkinnasta riippuen
    ehkä lähdesuojan murtaminen olisi rajattu pois,
    muttei muuta). Edes viestinnän
    osapuolena oloa ei ole asetettu rajoitukseksi.

    Lakiehdotusta maallikkona kun luen, tulee mieleen
    että eikös tuo mahdollistaisi vaikkapa bisneksen,
    jossa teleoperaattori alkaa myydä tilastollisia
    analyysejä Nokia Oyj:n sähköpostiliikenteen
    suuntautumisesta yrityksittäin.
    Tällainen analyysihan täyttäisi lain 12 a §
    vaatimukset:

    1) analyysiä ei voida muuten tuottaa ilman kohtuutonta vaivaa; ja

    2) analyysistä ei voida tunnistaa yksittäistä luonnollista henkilöä.

    Tilastollisen analyysin tulosten käytöllehän ei lakiehdotuksessa
    ole myöskään asetettu mitään rajoituksia.

    Vastaavasti kai teleoperaattori voisi lain
    puitteissa myydä valtion eri virastojen tai
    organisaatioiden viestinnästä tehtyjä tilastoanalyysejä?

    Vai onko nyt joku muu laki, jossa tuollainen
    on kielletty? Ymmärtääkseni tähän
    asti tuollaisen toiminnan kielto on
    perustunut nimenomaan viestinnän
    suojaan ja esim. tuon sähköisen
    tietosuojalain pykälään:

    ”Teleyrityksen, lisäarvopalvelun tarjoajan, yhteisötilaajan tai
    teleurakoitsijan
    palveluksessa oleva tai ollut ei saa ilman viestinnän osapuolen tai
    paikannettavan
    suostumusta ilmaista, mitä hän on tehtävässään saanut tietää viesteistä,
    tunnistamistiedoista tai paikkatiedoista, ellei laissa toisin säädetä.”

    Ymmärränkö nyt jotain väärin, tai mitäs minulta
    on jäänyt huomaamatta? Ei kai tarkoitus voi
    olla tehdä kaikista teletunnistiedoista
    vapaata riistaa jalostamista ja bisneksentekoa
    varten kaikilla joilla niitä sattuu hallussa
    olemaan? Onko tässä nyt jäänyt asia ajattelematta
    loppuun asti?

    kommentti Kirjoittanut Jyrki Kuoppala — joulukuu 11, 2008 @ 8:44 pm | Vastaus

  7. […] Vihreä Lanka on nostanut Lex Nokian esille. Sumuvuori on ottanut minuunkin yhteyttä, ja toivotaan että järjen ääni voittaa. Filed under: media, […]

    Päivitysilmoitus Kirjoittanut Näkyvyyttä uutisissa « Lex Nokia — joulukuu 12, 2008 @ 8:18 am | Vastaus

  8. Hienoa Johanna!

    huojentavaa tietää, että vihreät kykenee tekemään myös rationaalisia päätelmiä.

    Tämä laki EI pelasta lapsia vaikka toki lapset ei pelastamista tarvitse vaan heidän vanhempansa.
    Laki ei myöskään auta terroristien kiinnisaamista, taikka pedofiilien.
    …Kuten myös tämä laki ei estä teollisuus/yritysvakoilua yhdelläkään prosentilla.
    Ne teollisuusvakojat eivät ole päättäjien kaltaisia idiootteja jotka eivät tajua tekniikasta mitään… tai juuri muustakaan.
    Vaan todennäköisesti liikesalaisuudet vuotaa työpaikalta USB massamuistin, puhelimen, salatun etäpalvelinyhteyden tms. kautta. EI yrityksen spostijärjestelmän.

    Yritysten kannaltahan se on niiiiiin ikävää kun niiden on vaan nyt yksinkertaisesti luotettava työntekijöihinsä.
    _oikeissa_ teollisuusvakoilutapauksissa SUPO hoitaa varmasti mielellään tämän bond-toiminnan.

    kommentti Kirjoittanut Pete Pajuheimo — joulukuu 12, 2008 @ 11:59 am | Vastaus

  9. Hei Johanna!

    Mukava tietää, että oma ääni ei mennyt hukkaan. Tällainen perusoikeuksien myyminen yritysten edessä on erittäin huolestuttavaa. Pidä kiinni kannastasi!

    kommentti Kirjoittanut Marjaana — joulukuu 12, 2008 @ 3:26 pm | Vastaus

  10. Millä perusteella talonyhtiö voi suorittaa urkinnan?

    Koska talonyhtiön ukot eivät näe(toivottavasti) kun käytät tietokonettasi niin syyn epäilyyn luultavasti antaa sitten ulkonäkö?

    Olenko oikeassa?Toivottavasti en.

    kommentti Kirjoittanut Juice — joulukuu 15, 2008 @ 5:19 pm | Vastaus

  11. Koska lain perusteluissa ei ilmiselvästikään liene mitään järkeä, lienee paikallaan kysyä mitkä ovat todelliset perustelut? On aika selvää että jos suuri määrä asiantuntijoita kiistää sen hyödyllisyyden ja tarpeellisuuden väitetyillä perusteilla, samat perusteet ovat taatusti lakia lobbaavien firmojenkin tiedossa. Mitkä siis ovat todelliset perusteet?

    kommentti Kirjoittanut Marko Ronkainen — joulukuu 16, 2008 @ 1:56 pm | Vastaus

  12. Kun lopetin Nokialla, niin minun piti luovuttaa koko sähköpostilaatikko pomolleni. Hän pyysi/vaati siis salasanaani.

    Kieltäydyin, koska siellä oli vaimon lähettämiä maileja. Muuten pyyntö olisi ollut mielestäni ok. Uusimpia maileja en ollut ehtinyt itsekään lukea.

    Sanoivat että ”ihan sama, kyllä ne saadaan muutenkin.”

    Tällä on todistajia, joten seison tämän takana tarvittaessa loppuun asti.

    kommentti Kirjoittanut Artturi — joulukuu 17, 2008 @ 9:56 pm | Vastaus

  13. Hyvä Johanna!

    On mukava tietää että eduskunnassa on niitäkin poliitikkoja jotka eivät ole valmiita myymään suomen demokratiaa suuryritykselle.

    kommentti Kirjoittanut Erica Weiste — helmikuu 5, 2009 @ 7:33 am | Vastaus

  14. Mitä pahaa ”Lex Nokiassa” pohjimmallaan on?
    On pelkästään oikein, että työnantajan sähköpostia käytetään vain työnantajan asioihin eikä omiin asioihin.
    Järkevät ihmiset eivät käytä työnantajaansa väärin kuten itsekin toteat. Mutta lait pääasiassa säädetäänkin ei järkeviä ihmisiä ja rikollisia vastaan.
    ”Lex Nokia” on siksi tarpeellinen laki, jotta työnantajan aikaa ei käytetä väärin eikä varsinkaan työnantajaa vastaan.

    kommentti Kirjoittanut Matti — helmikuu 16, 2009 @ 8:38 am | Vastaus


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: